Nyt on lauantai ja tähän asti on varmastikin ollut tämän talven kylmin viikko ja tuskin enää kylmempää tulee. Herttoniemessä vajaa 20 pakkasta aamuisin. Kaunista on kuitenkin ollut, joten varustin itseni extrakerroksella vaatteita tiistaina ja kiersin töihin Arboretumin kautta. Olen muutaman kerran nähnyt siellä samassa paikassa hippiäisiä ja kuusitiaisia. Molemmat ovat hauskoja pikkulintuja ja varsinkin hippiäisen hyvän kuvan metsästäminen jatkuu totisena.
Ensimmäisellä pysähdyksellä saatoin ehkä nähdä yli lentävän hippiäisen, mutta muuten lähinnä perustinttejä ja olisiko joku punatulkkukin vilahtanut. Varsinaisessa määränpäässäni lehtikuusissa pyöri sinitiaisparvi ja niiden joukossa yksi kuusitiainen. Jonkun punakellertävärintaisen linnun näin nopeasti. Urpiainen osui seuraavaksi silmään, joten oletin ensimmäisenkin olevan semmonen, vaikka isommalta näyttikin. Aurinko ja etäisyys tekevät välillä asioiden arvioimisesta hankalaa, joten annoin asian olla.
Vähän matkan päässä katselin taas pikkulintuja ja yhtäkkiä kuulin kovan suhahduksen, ohitseni kiisi vaalea hahmo ja sitten kuului pieni mätkähdys. Mustarastaat rupesivat mekkaloimaan ja lensivät etäämmälle. Kuulostaa dramaattiselta, mutta aivan kuin hävittäjä olisi kiitänyt korvani ohi. Ssshuuiih. Koosta päätellen varmaankin varpushaukka.
Hippiäistä en nyt tällä(kään) reissulla tähtäimeen saanut, mutta käveltyäni kierroksen ja palattuani lehtikuusille, näin taas punakellertävärintaisen linnun vilahdukselta. Tämän blogin noloin hetki on tavallisten peippojen luuleminen järripeipoiksi, mutta kun tämä lintu asettui näkyville hetkeksi, niin enää ei voi erehtyä. Kovin hyvää kuvaa en etäältä saanut, mutta järripeippohan se siellä!
 |
| Kuusitiainen on kaunis lintu. Oman kokemukseni mukaan se on rauhallisempi ja hiljaisempi kuin sini- tai talitiainen ja siksi kiehtovampi. Kuusitiasen näkeminen ilahduttaa aina. Varsinkin jos sillä on töyhtö pystyssä. |
 |
| Urpiaisellekin maistuvat lehtikuusen siemenet |
 |
| Myös sinitiainen on ihan ok |
 |
| En parempaa tai esteettömämpää kuvaa järripeiposta saanut, vaikka se lähempänä jossain vaiheessa olikin. Mutta sininen taivas ja risuja, kiva kuvahan se tämäkin on, eikö? |
Seuraava seikkailu tapahtui torstaina. Lähdin koirien kanssa pihalle ja kaikki tekivät tarpeensa ensimmäisen parin sadan metrin kävelyn jälkeen. Kaksi koiraa vaikutti sen verran surkeilta, että vein ne sisään lämpimään ja lähdin yhden kanssa pidemmälle lenkille. Kävin kuuntelemassa, olisiko peukaloinen vielä paikallaan. Ei kuulunut. Fastholmasta kävelin jään kautta seuraavalle niemelle tarkkaillen samalla ruovikkoa, josko näkyisi timaleja. Ei näkynyt. Pakkaslumi on muuten äänekästä askelten alla, joten kaikkea ei aina kuule. Aloin asettelemaan koiralle takkia paremmin ja samalla kuulin ihmeellistä jupinaa puista. Muutama naakan kokoluokkaa oleva lintu lensi yli ja punertava väri paljasti ne närhiksi. Niitä oli yhteensä kuusi. Ne pörhentelivät otsahöyheniään, jupisivat toisilleen ja välillä lennähtivät puusta toiseen. Hauskaa toimintaa seurata, mutta kuvaamisen kannalta taas haastavaa kun olivat korkealla, kaukana ja risujen takana.
Kolmas seikkailu ei varsinaisesti ole seikkailu, vaan hauska sattuma. Miten se voikaan olla, että joskus kävelee kolme tuntia metsässä tähyillen jokaisen puun tarkkaan. Ja mitään ei näy. Tänään kävelin koirien kanssa pari sataa metriä kotoa ja näin puussa pörheän palleron. Ei muuta kuin juoksujalkaa kotiin kameraa hakemaan.
Pöllöjä näkee niin harvoin, ettei niihin ole juuri tullut kirjallisuuden tai netin kautta edes tutustuttua. Tämä näytti isommalta kuin varpuspöllö, mutta mitä niitä nyt sitten muita onkaan ja miltä ne näyttävät? Helmipöllöön osuivat tuntomerkin parhaiten.
 |
| Ensin oli uinuva pallero |
 |
| Sitten tuli varikset herättelemään |
 |
| Mahtaa muuten ärsyttää, jos ikinä ei saa nukkua rauhassa |
 |
| Tuijotuskilpailu |
 |
| Varikset häipyivät. Takaisin unille. |
Voi mikä söpöläinen tuo pöllö! En voi uskoa, että niitä voi edes oikeasti nähdä muualla kuin kirjoissa ja telkkarissa. Ja vielä noin lähellä kotia! Ihania myös nuo pikkulinnut ja yksi lemppareistani, eli närhi! Sinitiainen on muuten huippukaunis, kun sitä alkaa tarkemmin katsella, suloinen. Ja järripeippo, ihana. Mä näin tänään työmatkalla kaksi varista, toinen oli tavallinen, mutta toinen oli sellainen pörröinen (no, siis ihan tavallinen, mutta naaman ilme muuttuu, kun pörhistyy), jotenkin tosi söpö. Yleensä varikset ovat niin arvokkaan näköisiä. Toi kuvien pöllö on muuten varmaan ihan aikuinen, vai? Hassua, miten sitä pitää lapsena ja siksi niin söpönä. Hienoja tarinoita ja kuvia taas.
VastaaPoista