Uusia lintuja ja pihabongaus

Viikko vai kaksiko on pyörähtänyt edellisestä kirjoituksesta? Sen jälkeen näin työmatkalla merikotkan kerran lentämässä varis perässään Kulosaaresta talojen välistä, mutta seuraavana päivänä kun otin kameran reppuun ja kiersin rannoilla tähyilemässä, ei kotkaa enää näkynyt. Aamulenkeillä kauriseläimet häiritsivät hajuillaan, näin melkein kuvausetäisyydeltä punatulkkuja ja hippiäiskaksikon tutussa paikassa. Punatulkuista puheenollen, missä ne oikein ovat kesällä? Viime kesänä kiertelin kuitenkin metsiä aika paljon ja näin kokonaiset keksi kappaletta vilaukselta. Mystinen lintu. Ennen kun viime vuonna aloin kiinnittämään lintuihin enemmän huomiota, pidin punatulkkua yleisenäkin lintuna. En pidä enää. Samalla punatulkkureissulla kävin myös edellisen tarinan lintulaudalla. Tavallisia peippojahan siellä oli. Ja parvi keltasirkkuja edellen.

Luontoihmisenä pitäisi varmaan nämäkin häiriköt oppia tunnistamaan. Kuusipeura, valkohäntäpeura, metsäkauris?

"Moi, punatulkku tässä. Kohta häivyn, etkä minua näe vasta kun ensi talvena."

Yksi lintuharrastukseni suurimpia tavotteita on saada oikeasti hyvä kuva hippiäisestä...

...tänään ei ollut se päivä

Ukkopeippo

Akkapeippo?

Sinitiainen ruokintapaikalla. Myöhemmin julistettiin pihabongauksen kuninkaaksi.

Äkäisen näköinen räksä lähipuistossa

Viikonloppulenkillä Fastholman kautta näimme hauskasti nakkelin muualla kuin lintulaudalla (joskaan ei se ainakaan usean sadan metrin päässä sieltä ollut) ja uutena lajina tälle vuodelle vihervarpusen. Vihervarpusparvi oli hankalasti taivasta vasten ja jonkin matkan päässä, mutta onneksi maltoin jäädä ihmettelemään ja sain linnut tunnistettua. Sunnuntaina kävelimme vähän urbaanimman lenkin. Läheisen puiston läpi kulkiessamme jäin katselemaan temmeltäviä käpytikkoja ja kun kuvasin toista niistä, huomasin aivan viereisessä männyssä kaksi kuusitiaista. Toinen uusi laji tälle vuodelle. Kuusitiainenkin on ihmeellinen laji. Kuusimetsistä sitä ei ainakaan löydä! Vahingossa ilmestyy jossain, missä sitä vähiten odottaa.

Pähkinänakkeli puussa. Pahoittelut nyt näistä huonoista kuvista, mutta ei voi uskoa ellei näe!

Raitavatsat lepän käpyjen kimpussa

Jos raitavatsat jätti arvuuteltavaa, tämä ei enää juurikaan.

Käpytikat mekkaloivat usein pareittain. Onko se jo kevätkiimaa?

Hippiäisellä on keltainen irokeesi. Kuusitiaisella valkoinen takatukka.

Parus ater

Varpunen vakiopaikalla Karhutien orapihlaja-aidassa. Pikkuvarpunen kuulemma syrjäyttää varpusta, mutta ainakin Helsingissä nämä ovat yleisempiä

Koiralenkin jälkeen menimme samaiseen puistoon suorittamaan Birdlifen pihabongausta. Tunnin ajan katsellaan lintuja ja kirjataan enimmillään samaan aikaan nähty lukumäärä kustakin lajista. Aamupäivä oli ollut kaunis, mutta pihabongauksen aikaan satoi aika reilusti lunta ja aluksi lintuja ei näkynyt missään. Urpiaisparvi lensi yli ja alkoi niitä sitten muitakin näkymään.

Paikalta näki kiikareilla läheiselle ruokintapaikalle joten kuten ja osaan puistakin vain muiden puiden välistä, joten laskeminen oli aika vaikeaa. Sinitiaisia pyöri vaikka kuinka monta, enimmillään samassa puussa 12. Varmasti niitä siinä oli kuitenki lähialueella monia kymmeniä. Urpiaisia oli puussa näkyvillä parhaimmillaan kahdeksan ja ruokintapaikalla niitä pomppi maassa useita koko ajan. Kuusitiainen näyttäytyi kerran, pari kertaa näkyi yksittäinen mustarastas ja jännästi talitiaisia näin varmuudella vain kaksi samaan aikaan. Naakka naakutti ja viherpeippo trrtiiiutti jossain. Kotimatkalla näin variksen, mutta sitäpä ei pihabongukseen laskettu.

Urpiainen lumisateessa

Pienimmät linnut, surkeimmat kuvat. Ja sitten...

Edellisellä viikolla ei tainut normaalista poikkeavia havaintoja juuri tapahtua. Peukaloinen rätisee lähes päivittäin normaalilla paikallaan, hippiäisiä kuulee hyvällä tuurilla ja vielä paremmalla näkee pyrsötiaisparven. Sini- ja varsinkin talitiaisia on suurin osa kaikista nähdyistä linnuista. Varsinaisia linturetkiä en ole tehnyt, vaan muutenkin ulkoillessa katselen ja kuuntelen ympärilleni. Koirien kanssa kamera kulkee joskus mukana, pyöräillessä ei. Koirat häiritsevät aina tarkentamista ja tähtäilemistä ja välillä pyöräillessä tekee kivan havainnon, mutta se jää dokumentoimatta. Kamerakin kenkkuilee, muistikortin lukemista osoittava valo vilkkuu koko ajan ja akku kuluu tosi nopeasti. Tietenkin ne parhaat hippiäiskuvat olisivat tulleet silloin, kun akku juuri loppui. Keskuspuistossa pyörälenkillä näimme varpuspöllön istuvan avoimella alueella sähköjohdolla. Kaivoin puhelimen esiin, mutta katsottuani mustaa pientä pistettä näytön kautta, päätin jättää kuvan ottamatta.  Sinänsä se olisi kyllä otsikon mukaisesti sopinut pienimpänä pöllönämme ja surkeana kuvana tähän sarjaan.

Yksinäinen hippiäinen kuusessa. Suomen pienin lintu.

Peukaloinen lienee toiseksi pienin lintumme? Tämä kaveri rätisee usein vakiopaikallaan ja välillä pyrähtää lentoon aika läheltäkin lenkkipolkua syvemmälle ruovikkoon.

Tammikuun pajunkissat

Kerran näin pyrstötiaisen aika läheltä pyörän selästä. Se oli yksin talitiaisparvessa.  Kuvan parvessa pyrstötiaisia oli useampia, mutta loittonivat kauemmas ja jonkun hätäisen todistuskuvan sain risujen läpi.

Jos tintti haluaa poseerata, niin otetaan kuva

Sini ja tali. Näitä riittää.

Hippiäinen, pikku pallero. Näin näitä melkein samassa paikassa parina eri päivänä. Melkein lenkkipolun reunassa, pomppivat hangella ja käyvät matalalla puiden rungoissa tökkimässä niiden kuorta.

Tintti

Mustarastasta ei kannata ikinä laskea ulos lintuhommissa. Hauska touhuaja ja kaunis laulu. Myös ehkä ainoa hyvä kuva linnusta parin viime viikon aikana. Vanha kunnon turdus merula.

Tänään kävimme sunnuntaikävelyllä Kivinokassa. Aika perushommia. Yksi koira vauhkoaa sorkkaeläinten hajujen perään, varikset raakkuvat ja tiaiset tintittävät. Käpytikka nakuttaa. Pari pöyheää räkättiäkin näkyy mökkien välissä. Yht'äkkiä ylitsemme lentää iso tumma lintu. Montaa sekuntia se ei ole näkyvissä ja tietenkin alan ennemmin kaivamaan kameraa esiin, kuin katsomaan linnun tuntomerkkejä. Amatööri. Mutta ihan kuin sillä olisi ollut valkoinen pyrstö! Vähän ajan päästä tapaamme lintuharrastajan, joka kertoo, että lahdella olisi liikkunut merikotka. Valkoselkätikkakin oli kuulemma näkynyt. Jatkamme matkaamme ja varisparvi ajaa petolinnun liikenteeseen. Taisi olla vain kanahaukka.

Varisten pois häätämä kanahaukka. Risujen läpi kuvattu, kuinkas muutenkaan.

Aiemmin mekkaloinut varisparvi tyytyväisenä ja rauhallisena

Nappasin oksilla istuvista variksista muutaman kuvan ja siirryin muusta porukasta jäljessä rantaan päin. Sieltä kuuluikin jo huudot, että iso lintu lentää pois päin. Sain pari kuvaa lennosta kaukaa otettua, kunnes lintu katosi kaukaisuuteen ja Kalasataman rakennusten eteen tummana näkymättömiin. Kioskin laiturilta ihmettelimme pilkkiukkoja, variksia ja ohi lentäviä lokkeja. Leuto talvi on pitänyt aika paljon lokkeja Helsingissä, ainakin Kauppatorin ympäristössä. Kaukana jäällä näytti pönöttävän yksinäinen varis kahden pikkulinnun kanssa. Tarkemman tutkailun päätteeksi totesimmekin pikkulintujen olevan variksia ja niiden pitävän kotkalle seuraa. Siellä se iso komistus istui rauhassa kaukaisuudessa ja sinne se jäikin, kun suuntasimme kotiin päin.

Siivet kuin ladon ovet, luki jossain kuvauksessa

Ei tästä vuoden luontokuvaa varmaan tule, mutta hauska tilanne kuitenkin. On se vaan iso lintu se merikotka, varikset ovat kuin varpusia vieressään.

Jos lapinpöllön kanssa oli luontokokemuksen suhteen pientä kriisiä, niin entäpäs tämä sitten? Musta piste keltaisten konttien edustalla on merikotka.

Vanha dilemma. Selkälokki vai merilokki? Näitä lensi kymmenkunta Vanhankaupungin kosken suunnalta Kulosaareen päin. Kauniin valkoisilta näyttivät harmaata taivasta vasten. Selkälokilla pitäisi olla talvipuvussa tummia juovia päässä ja osassa kuvista lähelle zoomaamalla niitä näkyykin.

Kiinnostaakohan variksia pilkkiukkojen apajat?

Kraak!

Kotimatkalla Herttoniemessä ruokintapaikalla näkyi vielä pari hauskaa havaintoa. Aiemmin tällä viikolla itseasiassa kävikin mielessä, kun näin kuusen latvassa yksinäisen pikkulinnun pitävän outoa ääntä, että olisikohan se järripeippo, joka noin käyttäytyy. Lintu oli sen verran kaukana, ettei siitä erottanut taivasta vasten juuri mitään tuntomerkkejä. Nyt sitten ruokintapaikalla oli kaksi järripeippoa (lisäys 25.1. lienevätkö kuitenkin ihan tavallaisia peippoja?), mutta sen verran risujen takana, ettei kamera oikein saanut tarkennettua hyvin ja sitten linnut jo lensivät pois. Keltasirkkuja oli myös. Pisteenä iin päälle kotipihassa oli lievästi värivikainen mustarastas. Ei vedä vertoja loppuvuodesta näkemälleni yksilölle, jolla oli muutama kokonaan valkoinen sulka siivissä, mutta hauska se tämäkin oli.

Järripeipon haaleat talvivärit. Toinen epäselvänä vasemmalla taustalla. (Lisäys 25.1. Onko tämä kuitenkin ihan tavallinen peippo? Kävelin tänään saman paikan ohi ja rupesin miettimään ku varmaan samat linnut siinä edelleen pyöri. Lintukirjan mukaan järripeippokoiraalla on suikaleet päässä ja peipolla pitäisi olla kaksi valkoista siipijuovaa. Kuvan linnulla ylempi siipijuova varmaan pöyheiden sulkien alla piilossa? Järripeipon kupeet ja selkä myös kirjavammat? Onpa hankalaa, miten talvivärit ja outo ajankohta saa niinkin helposti tunnistettavan linnun kun peipon olemaan epävarma!)

Kaksi kuvaa keltasirkusta, koska en osannut päättää, kumpi on parempi

Kotipihan erikoislintu 

Pöllöjä ja sirkushuveja

Viime viikko oli kuluneen alkutalven tyyliin pääasiassa synkkä. Lämpö plussan puolella. Taisin pyrstötiaiset joku päivä nähdä korkealla puissa, tai sitten en. Peukaloinen rätisee joka aamu vakiopaikallaan ruovikossa ja mustarastaat mekkaloivat omaa pilpatustaan. Joutsenpari palasi paikalleen, kun vesi on taas sula. Pyöräharrastuksen parissa näin palokärjen melko läheltä, mutta eipä ollut kameraa mukana. Viime vuonnakaan en onnistunut kunnon kuvaa palokärjestä saamaan, joten sinänsä kutkuttaisi sekin saada kuvattua. Myös kanahaukka lensi rauhassa yli aika matalalta.

Synkkää on ollut. Pimeydestä erottuu vain mustarastaan kirkas nokka.

Kyhmyjoutsen kävelee teatraalisesti vetten päällä.

Sunnuntaina oli aurinkoinen sää ja pikkupakkanen. Vuoden kaunein päivä. Kuulin aiemmin toiselta lintuharrastajalta, että lähellä on majaillut lapinpöllö, joten lähdimme sitä etsimään. Metsässä liikkuessamme lähistöltä alkoi kuulua varisten mahdoton raakkuminen ja ajattelinkin, josko ne olisivat pöllöä hätistelemässä. Mekkaloivan parven ylilento tapahtui vähän äkisti ja kameran asetukset olivat kohdassa sysimetsä, eikä taivas, joten kunnon kuvia en saanut. Selkeästi isompi hahmo variksia ja harakoita kuitenkin pakoili. Mekkala pysähtyi vähän matkan päähän kuuseen, muttei siellä enää näkynyt juuri muuta, kuin kasa raakkuvia variksia, jotka nekin lehahtivat hetken päästä pois.

Huuhkajaako varikset hätyyttelevät?

Kova on meteli, mutta kenelle raakutte?

Lähimetsissä on muutakin elämää kuin linnut. Yleensä kauriit liikkuvat pienemmällä porukalla, sunnuntaina niitä käveli peltoaukealle kuusi peräkanaa. Siinä meni meidän koko perheeltä pasmat vähän sekaisin, kun yksi koira alkaa kiljumaan kuin teurastettava sika ja sinkoilemaan ympäriinsä lyhyessä hihnassa.

Perherauhan järkyttäjät

Jatkoimme matkaamme ja kiikariporukan esiintymistiheys kasvoi. Jotkut supisivat kalliosta ja suuntasimmekin läheiselle rantakalliolle, jolta näkyi parvi sinisorsia uiskentelemassa ja niiden lähistöllä joitain muitakin sorsia, mutta olivat liian kaukana meille tunnistettavaksi. Kiikariväkeä kuhisi entistä enemmän ja lopulta sitä oli järjestäytynyt ihan katsomoksi asti. Siellähän se lapinpöllö istui koivun oksalla.

Mitä lie sorsia? Liian kaukana tunnistettavaksi

Katsomo. Tai ainakin osa siitä.

En ole koskaan aiemmin vastaavaan bongarilaumaan törmännyt. Jännä tunne kyllä, kun tavallaan lintuhommissa kuitenkin hakee jotain luontokokemusta. Siellä se pöllö pönötti uneliaan oloisena, kun ihmislauma osoitteli sitä kiikarein ja objektiivein. En tiedä, miten paljon pöllö moisesta häriintyy, ihan reilua hajurakoa siihen kuitenkin pidettiin. Mutta siellä me olimme muiden joukossa pällistelemässä tätä ihmettä ja kuviakin otin, vaikka ne melkein samat kuvat oksalla istuvasta pöllöstä on jo muiden toimesta jaettu netissä varmaan moneen kertaan. Kaunis se kyllä oli ja kiva nähdä. Toivottavasti lintu saa rauhassa puuhailla, mitä tänne ihmisten ilmoille on ikinä tullutkin puuhailemaan.

Niin, ja katsomon joukosta kuiskittiin huuhkajaa takaa ajaneesta varislaumasta. Itse en kuvista varmaksi osaa sanoa, mutta liekö se ensin näkemämme iso lintu sitten ollut huuhkaja?

Kotimatka meni sirkusshokista toipumiseen ja juuri ennen kotipihaa päästiin taas tuttuun ja turvalliseen. Räkättirastas. Mutta miksi ne olivat pöyheitä ja lihavan näköisiä Tampereella, mutta kesäkunnossa Helsingissä?

Kiinnittääkö kukaan huomiota räkättirastaan kuvioihin ja kauniisiin väreihin vai onko se vain ärsyttävä ja äänekäs marjavaras?

Blogin synkkä avaus

Kenellekään, joka seurasi Suomi 100 -lintuhaasteeni edistymistä, ei varmaan jäänyt epäselväksi, että hurahdin touhuun ihan kunnolla. Ehkä kun 100 kuvattua lintua tuli täyteen, hurahdus vähän laimeni. Ajattelin kuitenkin jatkaa kuvien julkaisua ja ehkä blogi toimii paremmin, kuin facebook. Suomi 100 -hommassa jäi tavallaan harmittamaan, että joidenkin lintujen kanssa intoilin liikaa kuvien julkaisun kanssa ja myöhemmin sainkin paljon parempia kuvia, jotka jäivät sitten julkaisematta. Olin kuitenkin päättänyt, että yksi kuva per lintu riittää. Tänne voi sitten vähän vapaammin sepostella tarinoita ja laittaa enemmän kuvia.

Tämän vuoden lintuhavainnot alkoivat Tampereella. Kävelimme pienen lenkin kaupunkialueella, eikä kunnon kameraa edes ollut mukana, mutta tilhistä sain kuitenkin jotain kuvia. Muita havaintoja oli harakka, parvi pulleita räkättirastaita, sinitiainen, talitiainen, viherpeippo, urpiainen, varis, sinisorsa, varpunen, pikkuvarpunen ja puukiipijä.

Tilhiparvi puussa

Tilhet ovat kauniita jopa mustavalkoisina

2.1. olin jo kotona ja päätin ottaa kameran aamulenkille mukaan. Koirien ja kameran kanssa operointi on aina vähän hankalaa (parhaimmillaan kunnon raivareiden arvoista), mutta saalista saatiin silti. Kävin läheisellä ruokintapaikalla, missä pähkinänakkeli on pyörii vakioasiakkaana ja niinhän se oli siellä tänäänkin sinitiaisten ja talitiaisten seassa. Maassa pomppi vanha kunnon turdus merula ja paikalle pölähti vielä pieni parvi urpiaisia. Hauska homma, että viime vuonna minun piti matkustaa napapiirin pohjoispuolelle nähdäkseni urpiaisia, mutta tänä vuonna olen nähnyt niitä jo Tampereella ja Helsingissä!

Pähkinänakkeli läheisellä ruokintapaikalla

Urpiaisen perusilme, tympeä

Kotimatkalla kuulin vielä tikan naputuksen kerrostalojen välisestä pienestä metsäalueesta ja näin tähän mennessä havaittuja lajeja olisi 14, ellen nyt jotain jo unohtanut. Saatoin myös kuulla myös timaleja ja peukaloisen rantaruovikossa, mutta varma en niistä äänistä ole.

Käpytikkoja on lähistöllä paljon

Vielä en ole oikein päättänyt, laskenko havaintoja tai kuvattuja lajeja jotenkin erityisesti. Se 101 kuvattua joka tapauksessa olisi tarkoitus tänä vuonna saada täyteen, vaikken ihan yhtä intensiivisesti ajatellut tätä vuotta kameran kanssa viettää kuin viime vuonna.

Niin, aivan meinasi unohtua! Kekseliäs blogin nimi johtuu siitä, että ulkona on niin pimeää, ettei kuvaamisesta meinaa tulla mitään. Riippuen polttovälistä, aukko on säädetty 5.6-6.3:een, suljin 1/160-1/250 ja herkkyys säätyy automaattisesti. Yleensä se on 6400 ja silti kuvat saattavat alivalottua, eli kohinaa ja kuvankäsittelyä riittää.