Talvi is best!

Jotenkin tuntuu, että talvesta on ihmisillä yleensä negatiivista sanottavaa. Eipä se pimeys, märkyys ja kylmä itseänikään kovasti innosta. Mutta nyt on kunnon talvi, ollut jo jonkin aikaa. Päivä on pidentynyt ja ulkoilureiteillä näkyy iloisen oloisia ihmisiä.

Kaurisongelma pääsi tavallaan vähän kärjistymään, joten koirien kanssa on ulkoiltu vähemmän metsän puolella. Tänään oli aikataulullisesti kevyt aamu ja todella kaunis sää, joten päätin ottaa kameran pitkästä aikaa mukaan. Jos vaikka edes talitiaisesta saisi hyvän kuvan. Aurinkoisella säällä tarkennus on nopeaa ja voi käyttää järkeviä valotusasetuksia, joten sitähän kuvaa melkein mitä vain ihan ilokseen. No, koiralenkillä ei paljon muuta kuin se talitintti näkynytkään, mutta kun aikaa oli, kävelin vielä työmatkan ohessa pikkulenkin Kivinokan metsässä.

Tintti karisuttelee lunta oksalta

Kaunista on ilman lintujakin

Ai niin, näinhän minä variksiakin. Ruokintapaikalla ruokailemassa, harvemmin näkee niin.

Ja harakoita. Tästä olisikin tullut hauska kuva, muttei mistään päässyt oksattomasti kuvaamaan.

Kivinokalta odotin jotain mukavaa sattumaa. Kanahaukka, hippiäinen, ehkä joku muu tikka kuin käpy... Tiaiset toki mekkaloivat, joku yksinäinen tai kaksinainen punatulkku näkyi ja saatoin kuulla urpiaisia. Urpiaisiahan tässä asuinalueellakin näkyi vielä jokin aikaa sitten, mutta ei enää vähään aikaan. Yksinäistä hippiäistä vaanin jonkin aikaa, mutta ei se tullut kovin lähelle ja metsässä oli kovin varjoistakin. Rannalta vilkaisin ruovikkoon ja siellä kiipeili punaruskeita palleroita röyhyjen kimpussa. Viime kesänä käytin lukemattomia tunteja Lammassaaren pitkospuilla tähtäillessäni lentäviä asioita saamatta ikinä kunnon kuvaa. Nyt lampsin jäälle ja sain hampaan koloon jääneen asian hoidettua. 

Mitäs palleroita sielä kiipeilee?

Kyllähän nuo jo kauempaakin erottaa, mutta tästä maskista on vaikea erehtyä! 

Viiksitimali auringossa

Ponnistus...

...ja seuraavaa ruokoa kohti

Siemen suussa

Ajauduin itse yleiseen ansaan. Viiksitimalikoiras on räikeämmän näköinen ja siksi sitä varmaan on helpompi kuvata. Naaras on vähemmän juhlallisen näköinen, mutta oikeastaan jopa tasapainoisempi ja kauniimpi.

Olin töihin lähtiessäni puntaroinut, josko olisi Lammassaaren kautta pyöräillyt, mutta ajattelin sen vievän aivan liikaa aikaa. Eikä siitä mitään varmuutta olisi ollut, että timaleita sieläkään olisi nähnyt. Tuntui isolta helpotukselta, että sain näitä vihdoinkin kuvattua, eikä sitä asiaa "tarvi" enää väkisin suorittaa. Hippiäinen onkin sitten varmaan se seuraava riippakivi. Se on ehkä hienoin lintu mitä on, mutta yksipuoleinen rakkautemme osoitti taas luonteensa, kun olin jo lähdössä Kivinokasta. Pyörän vieressä lennähti hippiäinen kuuseen, pääsin olemaan aika lähellä, mutta vikkelä otus ja vaihteleva valo ei antanut armoa.

Lähimpää otettu ja terävin kuva hippiäisestä. Pää puskaan. Yksipuoleista rakkautta.

Edellisen bloggauksen jälkeen ei muita ihmeellisiä havaintoja ole sattunut. Kuvasin metroasemalla yksi pakkasaamu varpusia, variksia ja naakkoja. Joku viikonloppu kävimme Kruunuvuoressa. Pari kesää sitten siellä oli vielä paljon rakennuksia jäljellä. Enää taisi olla yksi. Lintuja siellä ei juuri ollut. Omakotitaloalueella siinä lähellä sentään viherpeippoja. Sipoonkorvessakin kävimme. Siellä oli räkättirastas ja käpytikkoja. Ei juuri muuta.

Herttoniemen jätehuolto

Kiilusilmä ja sen kaveri

Hertan tomaatit ovat jäässä...

..siksi me asioimme s-ryhmällä

Kruunuvuoressa oli ennen kiva käydä, kun siellä oli monta mökkiä jäljellä. Iso osa on kai poltettu. Tämä taisi olla viimeinen pystyssä oleva. Kamerassa oli 28-millinen linssi, mutta usko tai älä, oikealla olevassa männyssä on puukiipijä.

Kenen kolo ja kuka repi sisustukset?

Oletteko panneet merkille kuusten käpytilannetta? Jossain vaiheessa aloin miettimään asiaa ja Kruunuvuoressa näin ehkä ensimmäiset kuusen kävyt tänä talvena.

Viherpeippo on äkäisen näköinen lintu. Tämä tuskin tykkäsi kuvatuksi tulemisesta.

Kiva kuva peiposta. Niitä näkyy ruokintapaikoilla joskus.

Toinen kuva peiposta. En oikein tiedä, missä tämä on otettu. Kuvauspäivänä ei muita kuvia ole, mutta kiva tunnelma.

Kuusi kauniisti jäässä Sipoonkorvessa. Räksä vielä sulana, ainakin pää kääntyi.

Näitä riitti Sipoonkorvessa. Missä harmaapäät ja pohjantikat?

Uusia lintuja ja pihabongaus

Viikko vai kaksiko on pyörähtänyt edellisestä kirjoituksesta? Sen jälkeen näin työmatkalla merikotkan kerran lentämässä varis perässään Kulosaaresta talojen välistä, mutta seuraavana päivänä kun otin kameran reppuun ja kiersin rannoilla tähyilemässä, ei kotkaa enää näkynyt. Aamulenkeillä kauriseläimet häiritsivät hajuillaan, näin melkein kuvausetäisyydeltä punatulkkuja ja hippiäiskaksikon tutussa paikassa. Punatulkuista puheenollen, missä ne oikein ovat kesällä? Viime kesänä kiertelin kuitenkin metsiä aika paljon ja näin kokonaiset keksi kappaletta vilaukselta. Mystinen lintu. Ennen kun viime vuonna aloin kiinnittämään lintuihin enemmän huomiota, pidin punatulkkua yleisenäkin lintuna. En pidä enää. Samalla punatulkkureissulla kävin myös edellisen tarinan lintulaudalla. Tavallisia peippojahan siellä oli. Ja parvi keltasirkkuja edellen.

Luontoihmisenä pitäisi varmaan nämäkin häiriköt oppia tunnistamaan. Kuusipeura, valkohäntäpeura, metsäkauris?

"Moi, punatulkku tässä. Kohta häivyn, etkä minua näe vasta kun ensi talvena."

Yksi lintuharrastukseni suurimpia tavotteita on saada oikeasti hyvä kuva hippiäisestä...

...tänään ei ollut se päivä

Ukkopeippo

Akkapeippo?

Sinitiainen ruokintapaikalla. Myöhemmin julistettiin pihabongauksen kuninkaaksi.

Äkäisen näköinen räksä lähipuistossa

Viikonloppulenkillä Fastholman kautta näimme hauskasti nakkelin muualla kuin lintulaudalla (joskaan ei se ainakaan usean sadan metrin päässä sieltä ollut) ja uutena lajina tälle vuodelle vihervarpusen. Vihervarpusparvi oli hankalasti taivasta vasten ja jonkin matkan päässä, mutta onneksi maltoin jäädä ihmettelemään ja sain linnut tunnistettua. Sunnuntaina kävelimme vähän urbaanimman lenkin. Läheisen puiston läpi kulkiessamme jäin katselemaan temmeltäviä käpytikkoja ja kun kuvasin toista niistä, huomasin aivan viereisessä männyssä kaksi kuusitiaista. Toinen uusi laji tälle vuodelle. Kuusitiainenkin on ihmeellinen laji. Kuusimetsistä sitä ei ainakaan löydä! Vahingossa ilmestyy jossain, missä sitä vähiten odottaa.

Pähkinänakkeli puussa. Pahoittelut nyt näistä huonoista kuvista, mutta ei voi uskoa ellei näe!

Raitavatsat lepän käpyjen kimpussa

Jos raitavatsat jätti arvuuteltavaa, tämä ei enää juurikaan.

Käpytikat mekkaloivat usein pareittain. Onko se jo kevätkiimaa?

Hippiäisellä on keltainen irokeesi. Kuusitiaisella valkoinen takatukka.

Parus ater

Varpunen vakiopaikalla Karhutien orapihlaja-aidassa. Pikkuvarpunen kuulemma syrjäyttää varpusta, mutta ainakin Helsingissä nämä ovat yleisempiä

Koiralenkin jälkeen menimme samaiseen puistoon suorittamaan Birdlifen pihabongausta. Tunnin ajan katsellaan lintuja ja kirjataan enimmillään samaan aikaan nähty lukumäärä kustakin lajista. Aamupäivä oli ollut kaunis, mutta pihabongauksen aikaan satoi aika reilusti lunta ja aluksi lintuja ei näkynyt missään. Urpiaisparvi lensi yli ja alkoi niitä sitten muitakin näkymään.

Paikalta näki kiikareilla läheiselle ruokintapaikalle joten kuten ja osaan puistakin vain muiden puiden välistä, joten laskeminen oli aika vaikeaa. Sinitiaisia pyöri vaikka kuinka monta, enimmillään samassa puussa 12. Varmasti niitä siinä oli kuitenki lähialueella monia kymmeniä. Urpiaisia oli puussa näkyvillä parhaimmillaan kahdeksan ja ruokintapaikalla niitä pomppi maassa useita koko ajan. Kuusitiainen näyttäytyi kerran, pari kertaa näkyi yksittäinen mustarastas ja jännästi talitiaisia näin varmuudella vain kaksi samaan aikaan. Naakka naakutti ja viherpeippo trrtiiiutti jossain. Kotimatkalla näin variksen, mutta sitäpä ei pihabongukseen laskettu.

Urpiainen lumisateessa

Pienimmät linnut, surkeimmat kuvat. Ja sitten...

Edellisellä viikolla ei tainut normaalista poikkeavia havaintoja juuri tapahtua. Peukaloinen rätisee lähes päivittäin normaalilla paikallaan, hippiäisiä kuulee hyvällä tuurilla ja vielä paremmalla näkee pyrsötiaisparven. Sini- ja varsinkin talitiaisia on suurin osa kaikista nähdyistä linnuista. Varsinaisia linturetkiä en ole tehnyt, vaan muutenkin ulkoillessa katselen ja kuuntelen ympärilleni. Koirien kanssa kamera kulkee joskus mukana, pyöräillessä ei. Koirat häiritsevät aina tarkentamista ja tähtäilemistä ja välillä pyöräillessä tekee kivan havainnon, mutta se jää dokumentoimatta. Kamerakin kenkkuilee, muistikortin lukemista osoittava valo vilkkuu koko ajan ja akku kuluu tosi nopeasti. Tietenkin ne parhaat hippiäiskuvat olisivat tulleet silloin, kun akku juuri loppui. Keskuspuistossa pyörälenkillä näimme varpuspöllön istuvan avoimella alueella sähköjohdolla. Kaivoin puhelimen esiin, mutta katsottuani mustaa pientä pistettä näytön kautta, päätin jättää kuvan ottamatta.  Sinänsä se olisi kyllä otsikon mukaisesti sopinut pienimpänä pöllönämme ja surkeana kuvana tähän sarjaan.

Yksinäinen hippiäinen kuusessa. Suomen pienin lintu.

Peukaloinen lienee toiseksi pienin lintumme? Tämä kaveri rätisee usein vakiopaikallaan ja välillä pyrähtää lentoon aika läheltäkin lenkkipolkua syvemmälle ruovikkoon.

Tammikuun pajunkissat

Kerran näin pyrstötiaisen aika läheltä pyörän selästä. Se oli yksin talitiaisparvessa.  Kuvan parvessa pyrstötiaisia oli useampia, mutta loittonivat kauemmas ja jonkun hätäisen todistuskuvan sain risujen läpi.

Jos tintti haluaa poseerata, niin otetaan kuva

Sini ja tali. Näitä riittää.

Hippiäinen, pikku pallero. Näin näitä melkein samassa paikassa parina eri päivänä. Melkein lenkkipolun reunassa, pomppivat hangella ja käyvät matalalla puiden rungoissa tökkimässä niiden kuorta.

Tintti

Mustarastasta ei kannata ikinä laskea ulos lintuhommissa. Hauska touhuaja ja kaunis laulu. Myös ehkä ainoa hyvä kuva linnusta parin viime viikon aikana. Vanha kunnon turdus merula.

Tänään kävimme sunnuntaikävelyllä Kivinokassa. Aika perushommia. Yksi koira vauhkoaa sorkkaeläinten hajujen perään, varikset raakkuvat ja tiaiset tintittävät. Käpytikka nakuttaa. Pari pöyheää räkättiäkin näkyy mökkien välissä. Yht'äkkiä ylitsemme lentää iso tumma lintu. Montaa sekuntia se ei ole näkyvissä ja tietenkin alan ennemmin kaivamaan kameraa esiin, kuin katsomaan linnun tuntomerkkejä. Amatööri. Mutta ihan kuin sillä olisi ollut valkoinen pyrstö! Vähän ajan päästä tapaamme lintuharrastajan, joka kertoo, että lahdella olisi liikkunut merikotka. Valkoselkätikkakin oli kuulemma näkynyt. Jatkamme matkaamme ja varisparvi ajaa petolinnun liikenteeseen. Taisi olla vain kanahaukka.

Varisten pois häätämä kanahaukka. Risujen läpi kuvattu, kuinkas muutenkaan.

Aiemmin mekkaloinut varisparvi tyytyväisenä ja rauhallisena

Nappasin oksilla istuvista variksista muutaman kuvan ja siirryin muusta porukasta jäljessä rantaan päin. Sieltä kuuluikin jo huudot, että iso lintu lentää pois päin. Sain pari kuvaa lennosta kaukaa otettua, kunnes lintu katosi kaukaisuuteen ja Kalasataman rakennusten eteen tummana näkymättömiin. Kioskin laiturilta ihmettelimme pilkkiukkoja, variksia ja ohi lentäviä lokkeja. Leuto talvi on pitänyt aika paljon lokkeja Helsingissä, ainakin Kauppatorin ympäristössä. Kaukana jäällä näytti pönöttävän yksinäinen varis kahden pikkulinnun kanssa. Tarkemman tutkailun päätteeksi totesimmekin pikkulintujen olevan variksia ja niiden pitävän kotkalle seuraa. Siellä se iso komistus istui rauhassa kaukaisuudessa ja sinne se jäikin, kun suuntasimme kotiin päin.

Siivet kuin ladon ovet, luki jossain kuvauksessa

Ei tästä vuoden luontokuvaa varmaan tule, mutta hauska tilanne kuitenkin. On se vaan iso lintu se merikotka, varikset ovat kuin varpusia vieressään.

Jos lapinpöllön kanssa oli luontokokemuksen suhteen pientä kriisiä, niin entäpäs tämä sitten? Musta piste keltaisten konttien edustalla on merikotka.

Vanha dilemma. Selkälokki vai merilokki? Näitä lensi kymmenkunta Vanhankaupungin kosken suunnalta Kulosaareen päin. Kauniin valkoisilta näyttivät harmaata taivasta vasten. Selkälokilla pitäisi olla talvipuvussa tummia juovia päässä ja osassa kuvista lähelle zoomaamalla niitä näkyykin.

Kiinnostaakohan variksia pilkkiukkojen apajat?

Kraak!

Kotimatkalla Herttoniemessä ruokintapaikalla näkyi vielä pari hauskaa havaintoa. Aiemmin tällä viikolla itseasiassa kävikin mielessä, kun näin kuusen latvassa yksinäisen pikkulinnun pitävän outoa ääntä, että olisikohan se järripeippo, joka noin käyttäytyy. Lintu oli sen verran kaukana, ettei siitä erottanut taivasta vasten juuri mitään tuntomerkkejä. Nyt sitten ruokintapaikalla oli kaksi järripeippoa (lisäys 25.1. lienevätkö kuitenkin ihan tavallaisia peippoja?), mutta sen verran risujen takana, ettei kamera oikein saanut tarkennettua hyvin ja sitten linnut jo lensivät pois. Keltasirkkuja oli myös. Pisteenä iin päälle kotipihassa oli lievästi värivikainen mustarastas. Ei vedä vertoja loppuvuodesta näkemälleni yksilölle, jolla oli muutama kokonaan valkoinen sulka siivissä, mutta hauska se tämäkin oli.

Järripeipon haaleat talvivärit. Toinen epäselvänä vasemmalla taustalla. (Lisäys 25.1. Onko tämä kuitenkin ihan tavallinen peippo? Kävelin tänään saman paikan ohi ja rupesin miettimään ku varmaan samat linnut siinä edelleen pyöri. Lintukirjan mukaan järripeippokoiraalla on suikaleet päässä ja peipolla pitäisi olla kaksi valkoista siipijuovaa. Kuvan linnulla ylempi siipijuova varmaan pöyheiden sulkien alla piilossa? Järripeipon kupeet ja selkä myös kirjavammat? Onpa hankalaa, miten talvivärit ja outo ajankohta saa niinkin helposti tunnistettavan linnun kun peipon olemaan epävarma!)

Kaksi kuvaa keltasirkusta, koska en osannut päättää, kumpi on parempi

Kotipihan erikoislintu